Rinna

Minä olen Minna-äidin valkoinen Estonian Sport Horse (ESP) nimeltäni Brinna. Rinna on lempinimeni. Olen ottanut roolikseni olla tilan murehtija. Olen erittäin tarkka tyttö ja seuraan koko ajan, että mitä missäkin tapahtuu. Ja sitten murehdin ja huolehdin. Rasahtiko jossain? Näkyykö jotain outoa jossain? Oliko tuossa kulmassa joku maatalouskone eilen, vai eikö ollut? Mistä se on ilmestynyt? Pitääkö siitä nyt olla kovasti huolissaan? Arvatkaa miltä tuntui, kun ensi kerran huomasin naapurin lehmät! Kyllä pelotti. Ei muuten auta, vaikka siinä on pieni joki välissä. Aion joka tapauksessa tarkkailla sitä porukkaa taas kesällä ihan joka minuutti. Ettei vain tapahtuisi mitään kamalaa. Onneksi huolehdin niin kovasti!

Kirsi 

Minä olen Kirsi, ruskea suomenhevonen, ja minun luottoihmiseni on Heidi. Meistä on niin sanotusti hitsautunut oikein hyvä pari. Heidi kouluttaa minua, käyttää maneesilla ja tekee tosi paljon töitä eteeni. Minä käyn nykyään aika paljon jo kisoissakin. Olen treenannut vasta vähän aikaa, eli isoja pokaaleita ei vielä ole tullut, mutta odottakaas vain! Minusta on tosi kiva oppia uusia asioita ja näyttää, että osaan. Mielestäni olen sellainen rauhallinen tyttö, tulen toimeen kaikkien kanssa ja oi että tykkään saada kehuja! Sitten yritän vielä enemmän ja paremmin! JP on virallinen huoltajani.

Ransu 

Minä olen Ransu, vanha poni jo. Sanovat minua välillä äreäksi erakoksi. Minä kun nyt vain en tykkää muista poneista tai hevosista. Onko sitä niin vaikea ymmärtää? Minulla on eri ruoka kuin muilla (parempaa varmaan tarjotaan?), koska saan helposti kaviokuumeen, jos heinän sokeripitoisuus on suuri. Olen siis erikoistapaus. Minusta on kiva, että kun muut ovat kesäisin laitumella syömässä vihreää ruohoa, minulle joutuvat kuskaamaan kuivaheinäkasan useita kertoja päivässä omaan "yksiööni". Hyvin toimii!

Minulla käy pieniä ratsastajia, heistä tykkään kovasti. Minna-äiti sanoo, että olen luotettava poni ratsastettavaksi pienille ihmisille, ja sellainenhan tunnen itsekin olevani. Minä osaan myös vetää kärryjä ja käyn siis kärrylenkillä, yleensä Minna-äidin kanssa. 

Teppo

Minä olen Teppo, Zemaitukas. Kumma juttu, että minusta ollaan montaa mieltä, minä kun olen mielestäni tosi sosiaalinen, mukava ja helposti oppiva. Mummi kiertää minut kaukaa – no okei, voi olla, että ei olisi pitänyt kiskaista mummia talutusnarun perässä vauhdilla rapakkoon, mutta tehty mikä tehty. Silti mummi tuo minulle aina kesällä voikukkia ja vadelmanoksia samalla kuin muillekin, eli ei siinä tainnut kuitenkaan pahasti käydä. Jaa juu, faariakin on kiva näykkäistä, kun hän käy välillä antamassa heiniä. Ilmoitan myös äänekkäästi, jos tytöt (Rinna ja Kirsi) ovat poissa näköpiiristäni. Olen muuten kanssa komea poni Minna-äidin mielestä.  

MASA

Minä olen poni Masa, ja asustelen tilalla ihan ulkopuolisena. Minun äitini ei siis asu täällä tilalla. Olen seurannut tilan ihmisiä ja elämiä aktiivisesti jo tovin. Välillä naurattaa kaikki toilailut. Minä tulen toimeen kaikkien kanssa. Pääasia on saada ruokaa oikeaan aikaan, ja että tarha pidetään puhtaana. Kiitos.

HECTOR

Minä olen Hector. Sanonpahan vain heti aluksi, että mummi on minun yksityisomaisuuttani. Niin sanoinko jo, että olen tricolor brasilianterrieri? Selkosuomella siis, että minussa on kolme väriä.

Päiväni vietän 1. seuraamalla mummia, 2. nukkumalla jossain pehmeässä makuupaikassa, josta näkyy mummi ja 3. käymällä lenkillä mummin kanssa. Yöt nukun – arvaatko jo missä? – no mummin kyljessä peiton alla. Tuupin välillä pontevasti tassulla talossa asuvia ihmisiä, että juuri nyt olisi sopiva herkkupalojen aika ja olen opetellut myös kerjäämään pöydän ääressä ruoka-aikana.

Olen tosi urheilullinen ja juoksen aina ihan täysillä katsomaan, kun joku tulee pihaan. Äänekästäkin menoni on! Siis eikös vahtikoiran kuulu näin toimia? En tiedä miksi ovat laittaneet pihaan kyltin "Varo vihaista koiraa"…. Minäkö vihainen? No en oikeasti ole. Ja pari asiaa vielä, en sitten yhtään tykkää nousta sängystä ennen kello kymmentä, enkä tykkää mennä lenkille, jos tassut kastuvat. Hyi. 

Kielo

Minä olen Kielo, meidän talon pienistä nelijalkaisista vanhin (15 v) ja mielestäni selkeästi arvoasteikossa ylimpänä. Minusta on vanhemmiten tullut kovin utelias, hyppään kenen tahansa viereen sohvalle tai nojatuolin käsinojalle tarkistamaan, että mikä on homman nimi.

En tiedä mitä ajattelisin noista talon koirista. Hector asuu täällä vakituisesti, Hugo on aina silloin tällöin. Ovat ihan pöhköjä, jos suoraan sanotaan. Minä saan istua ja nukkua keittiön sivupöydällä ikkunan ääressä, ja sieltä seurailen, että mitä ne koirat taas keksivät. Kuulevat muka aina välillä, että joku tulee pihaan, ja sitten mennään yhdessä täyttä laukkaa ovelle ja haukutaan kilpaa (korviin ihan sattuu!). Pitää kuitenkin sanoa, että elämäni on kyllä monipuolistunut koirien tulon jälkeen, ennen oli vähän turhan tylsää. 

Niilo

Minä olen Niilo, maatiaiskissa, lempinimeltäni Nipanen, olen kolme vuotta. Olen ponteva hiirikissa. Tosin ruokani taitaa pääosin koostua kissanruokapusseista. Äitini Minna kehuu minua joka päivä, ja kyllä minussa onkin kehuttavaa. Päivisin juoksentelen tallissa ja pihassa ja seurailen, että mitä kukin tekee. En pelkää yhtään edes hevosia tai poneja! Koirat yrittävät välillä jahdata minua sisällä, no, pinkaisen pakoon tuolin alle. Siitä nousee muuten kamala meteli, kun huutavat koirille, että ei saa juosta perässäni. Ihan syystä saavat kuulla kunniansa. Yleensä kyllä kuljemme ihan sovussa. 

Hugo

Minä olen Hugo, seniori kleinspitz. Olen välillä mummilassa hoidossa ja silloin pidän huolta siitä, että talon väelle ei kenellekään tule urheilukelloon yhtään passiivisuusmerkintää päivän aikana. Kova homma kyllä haukkua, että haluan ulos, ja sitten viiden minuutin kuluttua, että haluan sisälle. Aina on joku vapaaehtoinen löytynyt ovimikoksi! Siinä se päivä kuluu hyvin. Tulen hyvin toimeen Hectorin kanssa. Mummin kädet kyllä välillä venyvät lenkillä, kun vedämme eri suuntaan. Bravuurini on illalla istua etutassut pystyssä, katsoa mummia anovasti ja antaa ymmärtää, että ylimääräinen iltapala olisi juuri nyt tarpeen. 

Kira

Minä olen dalmatiankoira Kira. En asu tilalla, mutta kuljen äitini Heidin mukana, joten olen usein iltaisin ja viikonloppuisin hevosia hoitamassa. Minusta sanovat, että olen erittäin sosiaalinen ja kiltti. No istupa vain nojatuoliin tai sohvalle, niin jo olen kohta sylissäsi istumassa. Ei se haittaa, vaikka en kokonaan mahdukaan, pääasia on olla sylissä! Olen aina, ihan aina, tosi aurinkoinen, energinen ja uskon, että kaikki tykkäävät minusta kovasti!