No sitä lunta odotellaan lisää

11.02.2026

Klikkaa otsikkoa lukeaksesi koko tekstin.  Olisipa mökillä kiva nyt laittaa suksia kuntoon ja sitten mennä ladulle - vaan eihän sitä lunta ole tarpeeksi. Onneksi säätiedotus jo vähän lupaili, että sitä ollaan pian saamassa lisää.

Mökeillä ei onneksi sattunut mitään vakavaa joulukuussa Hannes-myrskyn aikana. Paljon puita tosin näkyy kaatuneena lähimaastossa juuret pystyssä. Tietä pitkin ajaessa näkyy monissa paikoin, miten luonnonvoimat ovat jyllänneet. Kyllähän nuo myrskyt aina vähän mietityttävät, että mitä sattuu, vaikka eivätköhän ne kuitenkin Suomessa vielä ole pikkupyörteitä.

Jääkaappi ja reititin

Puita ei kaatunut, mutta muuten Hannes sai pientä ohimoiden jomotusta aikaan: Puolukka-mökin jääkaappi-pakastin sanoi työsuhteensa irti ja Mustikka-mökin nettiyhteys lopetti toimintansa. No, eipä auttanut muu kuin lampsia ostamaan uutta kylmälaitetta, joten Puolukassa on nyt upouusi jenkkikaappi (jääkaappi ja ihan tilava pakastinhylly). Nettiyhteys on myös korjattu, eipä siinäkään riittänyt pelkkä töpselin seinästä vetäminen, ei, kyllä oli asiantuntija kutsuttava paikalle reititintä korjaamaan.

Suunnitelmia

Muutenkin ollaan kaikkea pientä vähän fiksattu, ainahan jotain pitää uudistaa. Osa sängyistä ja sohvista on jo vaihdettu, ja kevään kuluessa yritetään tehdä muutakin pikkuremppaa. Liian isoiksi kasvaneiden puiden ja liian tiheäksi kasvaneen metsän siistimistä myös on suunnitteilla.