Pokaaleita

Klikkaa otsikkoa lukeaksesi koko tekstin.
Rinna
Rinna kävi kisoissa! No pokaaleitahan sieltä tuli. Kisoissa käydään välillä ihan tässä lähellä Niinisalossa, ja välillä sitten vähän pidempänä, tällä kertaa ensin osoitteena luki Luvia. Hevoskärryn kanssa aikaa menee sellainen puolitoista tuntia suuntaan, kärryjen kanssa kun pitää ajella ihmisiksi. Luvia olisi ollut tuttu paikka mummille ja faarille, sekä JP:lle, jonka syntymäpaikka Luvia on, mutta ainoastaan Minna-äiti tilalta oli Rinnan mukana. Palkittuna ratsastajana toimi Heidi. Kiva, että Heidi ehtii kilpailuttaa myös Rinnaa. Osittain syynä on se, että Kirsi-hevonen on lepäillyt rasittunutta jalkaansa, eli ei voi treenata eikä kilpailla.
Toinen kisa Rinnalle oli Goodwill Raidesien järjestämä kisa. Ja - no kahdesta luokasta tuli kaksi voittoa! Jippii! Kyllähän meni taas hyvin. Seuraavia kisoja sitten vain odotellaan!
Uudet kevätkengät
Otsikosta ei ihan taida selvitä mitä tarkoitetaan, mutta siis kaikki kaviojalkaiset saivat uudet kengät. Ei ollut mitään vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä kevätkenkiä, vaan ihan kengittäjä vietti tallissa pitkän, pitkän tovin, ja sitten oli hevosten ja ponien kengät uusittu. Tosiaan, ihan nopeasti tuota keikkaa ei heitetä, vaan päivä siinä äkkiä vierähtää, jos kaikki kengitetään samana päivänä.
Hiekkakuorma
Hiekkaakin on haettu aika määrä ja parannettu tarhoja talven jäljiltä. On niitä sitten helpompi siivota, ja hepojen on helpompi talsia ympäriinsä uusilla kengillä.